maanantai 8. syyskuuta 2014

Jättitoukkia & kurpitsoja.


 Tässä tössötetty arkea taas suurinpiirtein kuukausi.
Viikot töissä ja kutakuinkin joka toinen viikonloppu Helsingissä, joka toinen Porissa. 
Kuvat tällä kertaa töistä.
Mukavaa arkista aherrusta muksujen kanssa.
Olen oikealla alalla, ei epäilystäkään. 



Katuliidut ovat nyt in! Niistä syntyy kaikenlaisia taideteoksia.

Ulkoilemme säällä kuin säällä. Oikeat varusteet nousevat arvoon arvaamattomaan.  

Löytö! Jättitoukkia ihmeteltiin porukalla yksi iltapäivä.

Aina kun aikaa kädessä joku käsityö. 

"Kato ope! Lätäkkö on sydän!"

Kaikenlaisia ihanuuksia satelee päivän mittaan: Kauniita lehtiä, kukkia, piirrustuksia, haleja...Tämä kuva retkeltä, jonne suuntaamme eväät repussa joka perjantai. 

Sateella sateenvarjojen kirjo on riemastuttava.

Keittiön ikkunalla kasvaa kurpitsoja. 

...ja ruokapöydällä kauniita asetelmia. 

Välipalaksi mm. herkullisia omppuja.

Pupu seikkailee maton kuteiden keskellä. Tosin tällä kertaa kuteet olivat kuulemma kaaleja. 
Ulkona kiipeillään. 

Kivaa menoa! 




Aikaisempia juttuja töistä mm. seuraavan linkin takaa:

Myös opintoni Snellman-korkeakoulussa jatkuivat viime viikonloppuna toista vuotta.
Seuraavista linkeistä löydät linkkejä koulusta, huomenna luvassa ihan uusi juttu.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti