maanantai 7. lokakuuta 2013

Nirvanassa jo ennen ulkosaunaa.



...jatkoa kahdelle edelliselle jutulle.

Palattuani metsälenkiltä korviini kantautui RadioRock. Nooa & Valtteri olivat pihakeittiössä kokkailemassa nuotion äärellä ja jammasivat Nirvanan tahtiin.







Vaari puolestaan puuhasteli väijytyskoppien kimpussa.





Mummulaa iltasella.







 Sadonkorjuujuhlista oli jäänyt lyhtyjä vanhoihin omppupuihin. Kauniita olivat edelleen. Koristeet & puut.






Pojat pousaa. Etualalla Kankaanpäässä Artesaani opinnoissani savitöissä tekemäni sipuli. ( Mummu & Vaari ovat ripotelleet töitäni ympäriämpäri tonttia ja rakennuksia. Mm. edellisissä kuvissa vilahtaa myös puutöissä tekemäni kalanmuotoinen leikkuulauta. Koulussa tuli tehtyä kaikenlaista kutomisesta raudan taontaan. Tykkäsin. )








Mummu tuli hakemaan meidät syömään sisälle. Poikien kasvispaistos pääsi myös ruokapöytään.




Tästä Mummulan kivestä olen tykännyt aina. Tykkään myös kovasti uusista hauskoista villasukistani (nämä saivat etenkin töissä ihailua lapsilta & aikuisilta) , jotka löysin kolmella eurolla kirpuilta. 




Otso vahtii Koppakuoriaista. 




Pari viikkoa sitten ostin luokkakaveriltani Sadulta Snellussa tämän mahtavan keittokirjan, jonka Steinerpäiväkoti Aurinkoinen oli tehnyt. 




Kirja on kuin tehty Mummulle (Ostin toki oman myös itselleni) : 






Seuraavaksi ulkosaunaan. Aina paikallaan. Aina yhtä terapeuttinen. Täältä ammennan voimaa moneen.
Pojat tykkäävät myös. Paljuun on vieläkin pakko päästä (Vaari tekee veden aina juuri sopivaksi; lämmin lämmitetään padassa, kylmä tulee omasta kaivosta) vaikka pojat enää juuri ja juuri niihin mahtuvat.



 



Saunakammarissa soi musa- Tällä kertaa rakkaiden serkkujeni  Juhan & Mikan aikanaan vaikuttama Sonic SuperSounds. Bändissä myös musisoivat ihanat Kari & Arto.




Hey Mr. DJ!


♥ Mummula ♥






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti