torstai 14. helmikuuta 2013

Hassut hurjat hirviöt.


Ystävänpäivän kunniaksi päätimme pitää leffaillan jo torstaina asiaankuuluvien ystävänpäiväherkkujen kera ja katsoimme porukalla pitkästä aikaa leffan Hassut hurjat hiviöt. Nooan kanssa katsoimme kyseisen elokuvan jo joskus muutama vuosi aiemmin, mutta silloin hän ei saanut siitä paljoakaan irti, tällä kertaa jaksoi jo eläytyä ja jännätä koko leffan mukana. Hirmuisen hieno elokuva.


Ystävänpäiväherkut.



Itse kuulin kirjasta vuosia sitten silloiselta työkaveriltani Judithilta, joka kertoi ko. kirjan olleen hänen suosikkinsa jo lapsesta asti. Voi olla, että kirja on ollut yhtä suosittu Suomessakin, mutta ainakin itseltäni se on autuaasti mennyt ohi (jälleen aukko sivistyksessä?), mutta ilmeisesti ainakin Judithin kotimaassa, Hollannissa, kirja on iso juttu. Ja tatuoinneista päätellen kolahtanut muutamiin aika lujaakin:



Kuva blogs.babble.com - sivulta
Kuva lainattu tuolta:  www.tumblr.com
Kuva lainattu tuolta:  wherethewildthingslie.tumblr.com
Kuva lainattu www.tattooset.com -sivulta



Tiivistettynä Hassut hurjat hirviöt on Maurice Sendakin vuonna 1963 ilmestynyt lastenkuvakirja. Siinä Maxin huoneeseen kasvaa metsä, ja meren aallot tuovat hänelle ikioman veneen. Sillä hän purjehtii monta viikkoa ja melkein vuoden hirviöiden maahan. Perille päästyään Max kesyttää hirviöt silmää räpäyttämättä, ja ne tekevät hänestä hirviöiden kuninkaan. Leffan kirjasta ohjasi Spike Jonze 2009.



Kuva lainattu wikibedian sivuilta.


Happiness isn't always the best way to be happy. ~Judith~


Kuva abduzeedo.com -sivulta


Douglas: Will you keep out all the sadness?
 Max: I have a sadness shield that keeps out all the sadness, and it's big enough for all of us.



Kuva suckerpunchcinema.com -sivulta


Max: Carol, did you know the sun was gonna die?
Carol: What? I never heard that... Oh, come on. That can't happen. I mean you're the king, and look at me, I'm big! how can guys like us worry about a tiny little thing like the sun, hmm?




Kuva  kidstvmovies.about.com-sivulta


Taidepäiväkoti Ilonassa työskennellessäni sen naamiaisissa Judithin poika Niilo oli pukeutunut Maxiksi. Itse olin hiiri & Nooa NallePuh.













1 kommentti:

  1. Tämä kirja on vaan parasta! Elokuvakaan ei ole paha, olenhan mä saanut oma toimikin ;)
    Judith

    VastaaPoista