perjantai 4. tammikuuta 2013

Saarikoskea välipalaksi.

Joulupukki toi lahjaksi Saska Saarikosken Sanojen alamainen-kirjan. Pitkästä aikaa syvennyin tätä kautta taas Pentti Saarikosken sielunmaisemaan. Aikaisemmin olen maininnut omistavani Saarikosken tuotantoa, lemppareina päiväkirjat ja runot. Saska, Pentin poika yrittää kirjansa kautta tutustua isäänsä, joka hänen eläessään jäi vieraaksi. En voi sanoa samalla tavalla, mutta monin samoin ajatuksin olen itsekin luonut Pentistä tietyn mielikuvan vain hänen teostensa perusteella. En ole halunnutkaan lähteä tutkimaan, mitä todellisuus olisi, mutta kaikesta huolimatta hänen poikansa tutkimusmatka isänsä elämään kiinnosti. Ahmin kirjan istumalta. Näin käy aina kun saan käsiini jotain liian herkullista jätettäväksi hyllyyn, ja tiedän jo nyt, tätä teosta tulen selailemaan useasti uudelleen.


Kirja jonka sain joululahjaksi äidiltäni. Kirjanmerkkinä pandarasian paperi. Lukiessa saattaa toisinaan kulua suklaata pala, tai tunnustettakoon:  levy...


Saska on koonnut otteita Pentin kirjoista ja kansista kuten minäkin olen kerännyt lukuisia runoja (Saarikosken ja muiden) omiin kansioihini selailemalla, tutkimalla. Kuten joku joskus fiksusti sanonut: Selailen samalla itseäni. Lainannut lauseen, runon, säkeen sieltä toisen täältä. Kirjoittanut ylös vain ne, jotka eniten koskettavat. Muut saa jäädä odottamaan niille sopivampaa, oikeaa aikaa ja paikkaa-



Kuva OTAVA / Markku Rautonen. Pentti puhuttelee allekirjoittanutta teoksillaan, mutta vetoaa myös ulkonäöllään...


Siispä, kokoan tähän muutamia lempparipätkiä tästä uudesta tuttavuudesta. Keräily tuntuu, kuin olisin päässyt karkkikauppaan; Napsimiselta. Kaikki tässä, samoissa kansissa, helposti poimittaviksi, ei tarvetta selata montaa kirjaa uudelleen läpi. (Vaikka kuitenkin, kaikesta parasta juuri se. Etsiminen, selailu ja lopulta löytäminen.) Tänään kuitenkin herkuttelen, menen siitä missä aita matalin. Saarikoskea välipalaksi.



Saarikoski vanhemmalla iällä. Puhuttelee ja vetoaa edelleen...Kuva Ylen sivuilta.



Tauluja ei pitäisi asettaa näytille,
niiden pitäisi tulla vastaan yllättäen.

~ Juomarin päiväkirjat, 1968~



Ei runon tehtävä ole muuttaa maailmaa
vaan lisätä sen sisällystä.

~Asiaa tai ei, 1980~



Yksi monista aukeamista Saarikoskea runokansiostani. Ilmeisesti 5.4.98 kolahtanut runo Maailmat.



Minä en oikein ymmärrä ihmisiä jotka lukevat runoja, 
hyviä runoja on vain muutamia,
ja minä olen kirjoittanut niistä pari-kolme.

~Päiväkirjat, 1973~


Toinen monista. Tässä otteita Saarikosken päiväkirjoista. Oma käsialani tuottaa päänvaivaa jopa itselleni; Näitä rustattu kynttilänvalossa, ranne jännetuppitulehduksessa kirjoittamisesta...



Uudistuakseen on runoilijan oltava avoin,
annettava ympäristön,
todellisuuden tunkeutua itseensä.

~Päiväkirjat, 1977~



Hyvä taide ei herätä ajatuksia.

~Päiväkirjat, 1980~



Tässä yksi kansioistani jonka maalasin punaisesta mustaksi. Enää en ole niin mustavalkoinen tahi synkkä --- Tykkään väreistä.



Kirjastot voisivat kehittyä niiksi "luostareiksi", joista minä kirjassani mainitsen, kulttuurin säilyttäjäksi, tradition kantajiksi pimeiden aikojen kuilun yli. Voisi ajatella maaseudulle sijoitettuja suurkirjastoja, joissa voisi asua lukien, opiskellen, mietiskellen. Miten voisi ihminen paremmin käyttää vuosilomansa?

~Päiväkirjat, 1978~



Takana omia kirjoja. Saarikosken tai Saarikoskesta. Etualalla kirja, joka ollut lainassa kirjastosta usein, ja taas on. Jos joku törmää divarissa tai kirpuilla, saa vinkata.




Kaikkein kiusallisempia ovat ihmiset,
jotka kehottavat minua käyttämään järkeäni,
heitä kun ei voi kehottaa samaan:
kuitenkin heille pitäisi olla ystävällinen.

~Kirje vaimolleni, 1968~




Maailman
katsomuksesta
on päästävä irti
että voisi nähdä maailman

~Hämärän tanssit, 1983~



Saarikosken Tiarnia-sarjan sain lahjaksi viime jouluna Matilta. Aikaisemmin krjan omistanut joku toinen, nyt sen on aika viihdyttää minua. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti