torstai 25. lokakuuta 2012

Keikkailua.


Rakastan keikoilla käyntiä. Sen ajan saa olla jossain muualla kuin omassa päässään --- ajatusten sunnuntaita. Muutamia lemppareita mainitakseni mm. Kissin, The Arkin, MassiveAttackin, Kentin, SkunkAnansien & RollingStonesin keikat ovat olleet syystä tai toisesta minulle mainitsemisen arvoisia juttuja... Edellä mainitut isompia spektaakkeleita mutta pienempiä ja tunnelmaltaan intensiivisempiä, eri tavalla mahtavia livelemppareita mm. PMMP, Ismo Alanko, 22-Pistepirkko & Pariisin Kevät. Nämä eivät petä koskaan, ja näitä haluaa käydä katsomassa uudelleen ja uudelleen. Suosittelen.

Kauko Röyhkä Ruisrockissa. Jo vain.



 Nykyään keikkojen ja musiikin fiilistelyn lisäksi olen huomannut katsovani maailmaa usein kameran linssin läpi. Olen ristiriitaisessa tilanteessa. Toinen osa minusta haluaisi heittäytyä ja nauttia sävelistä ja tunnelmasta ja tanssia arkea tuonnemmaksi, mutta toisaalta tajuntaani iskeytyvät lavalta valot, varjot, ilmeet ja yksityiskohdat jotka haluaisin saada ikuistettua. Kameran kanssa jammaaminen on osottautunut hankalaksi. 


The Arkin ihana Ola Salo Tavastialla. En harrasta julisteita, ollenkaan, mutta Olan kuva pääsi joskus seinälleni, tunnustan. :)

Olenkohan ikuisessa ristiriidassa, vai löytyyköhän joskus balanssi musiikin fiilistelyn ja kuvaamisen välillä. Kumpaakaan tunnetta ja kokemusta en tahtoisi jättää vähemmälle. Tai, ehkä olen joskus niin rautainen valokuvauksen ammattilainen, että nappaan täydelliset kuvat ns.vasemmalla kädellä ja samalla tanssin, laulan tunnelmassa mukana, mene ja tiedä.

Pariisin Kevään Arto Tuunela Tammerfesteillä. "Tuu rokkaan mun tanssilattiaa. Mitä sä vaiheilet?"




Sielunsiskoni kanssa SaijaaSaijaan keikalla PoriFolkissa viime kesänä. <3

"Metsän ääniä" by Juhana Nyrhinen, PoriFolkissa 2011



Samae Koskinen BarKinossa, jonka uudelta kokoonpanolta Arkhamin kirjastolta  julkaistiin juuri Matin tekemä maailman hienoin musiikkivideo "Sea of madness". 


Kaunis Islaja Anniksella.

Ja Islajan kauniit tossut. :)

Liekö minulla tossufetissi, mene ja tiedä, mutta tässä Rubikin Artturi Tairan popot Telakalla.

Maj Karman Herra Ylppö Karmarokissa 2011. Festari, jossa olen käynyt elämäni aikana jo 20 kertaa. Yksi kesän kohokohdista. :)

Tässä pintaraapaisua keikkailuistani. Montakohan takana? Ei aavistusta, mutta varmaa on että monen monta vielä edessä. It's only Rock´n'Roll (but I like it). Näihin kuviin ja tunnelmiin, ensi kerralla niistä lyriikoista...                             

           "Music is the poetry of the air." 

-Richter-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti